Hartiat ja sormenpäät on ihan sen tuntuiset, että tänään on mennyt päivä opetellessa pajun käyttöä :) Noh, alkuunhan se tuntu ihan helpolta, mutta mitä enemmän olisi pitänyt edetä, niin mieli muuttu aika äkkiä. Pienen epätoivon jälkeen tekele alkoi jo muistuttaa ihan paju venettä. Eihän siitä ihan priima tullut, mutta ensimmäiseksi tekeleeksi ihan ok. Ehkäpä jatkan huomenna siis pajujen parissa, tai siis tänään. Hups, kello on jo vaikka mitä, mutta pajut tempas mukaansa ja ajantaju suorastaan katosi

 

Tässä kuva valmiista väkerryksestä ja toimii hyvin tuikun alusenakin. Tuikulla saa myös hieman epäkohtia peitettyä. Hieman pienihän siitä tuli, mutta kokeillaan jos seuraavasta tulisi hieman isompi. Ja mahdollisesti myös nätimpikin

 

Tänään on tullut tehtyä myös kasa palloja. Muutama pajupallo, joita ei kyllä oikein palloiksi tunnistanut. Väkersin myös muutaman paperinarupallon. Kuvia niistä nyt ei vielä ole, kun ovat vasta kuivamassa, mutta jos huomenna saisin niin paljon itsestäni aikaiseksi. Niitäkään en ole koskaan aikaisemmin tehnyt, mutta kerta se on ensimmäinenkin  Palaan siis asiaan huomenna mikäli tämänpäiväinen ei tuottanut niin paljon univelkaa, että itsenäisyyspäivä menee ihan vaan rennosti linnanjuhlia katsellen ilman minkäänlaisia askarteluja. Mutta nyt tämä etsii tyynyn ja unohtaa pajut ja paperinarut