keskiviikko, 20. kesäkuu 2012

Kinuskikakku

Pikkuveli tilasi kakkua kun appivanhempansa tuli kyläilemään. Veli halusi välttämättä kinuskikakun (joka ei kyllä tullu kovin suurena yllätyksenä). Sellaisen sitten tein. Kakku on gluteenittomista jauhoista tehty, kuuden munan kakku.



Sisällä kakussa on vanilija sekä sitruuna rahkaa (valio). Pursotukset on tehty Floran vispikermasta ja seassa on purkki vanilija rahkaa. Ensimmäisen kerran tein päälle tuollaiset ruusupursotukset, ja ihan hyvin onnistu. Tommoiseen kakkuun voi hyvin tehdä tuommosia harjotusjuttuja laugh



Joka ruusussa on hopeinen kuula ja keskellä kinuskin päällä on ihan pieniä valkoisia ja hopeita helmiä.



Kakku oli ihan huippu hyvä ja tuli kyllä syötyä. Kinuskissa on 2dl fariinisokeria ja 3,3 dl kuohukermaa (valio). 

keskiviikko, 20. kesäkuu 2012

Voileipäkakku

Rippijuhliin tein sitten vielä kolme kalavoileipäkakkua. Kakkujen ohjeet oli Kinuskikissan sivuilta joskus aikoja sitten otettu. Kakut oli keikauskakkuja ja tosi nopea tehdä. Tein kakut perjantaina niin kerkesivät hyytyä lauantain juhliin.



Itse en kerennyt kakkuja kylläkään koristella. Mutta onneksi serkku hoiti koristelut. Kakussa oli grahampaahtoleipää sivuilla ja päällä. Kakun sisään ei tule leipää, vaan pelkkää täytettä. Kakku oli oikein hyvää ja kun nuo normit perus voileipäkakut on jo aika nähty niin mukavaa vaihtelua tällainen hieman erilainen, joka kuitenkin maistuu voileipäkakulle. 

maanantai, 18. kesäkuu 2012

Kinuskikakku

Tämäkin kakku tehtiin rippijuhliin, mutta ei kerennyt pöytään asti. Kakusta en itse saanut koko kuvaa, mutta lisäilen sen tänne kun saan sellaisen kuvan käsiini. Tämä kakku oli kyllä ihan tosi hyvää kun pääsin itsekin maistamaan kun oli gluteeniton.



Tässä kakussa sisällä oli rahkaa ja kermaa. Rahkoja oli sitruunan ja vanilijan maikuista. Koristeet on marsipaanista.



Onnea vielä kerran ripille pääsyn johdosta Kona! heart

maanantai, 18. kesäkuu 2012

Rippikakku

Tässä sitten toinen rippikakku. Tämä on päällystetty sokerimassalla, koristeet on marsipaanista. Sisällä kakussa on mansikkamoussea sekä vanilijarahkaa. Tämä kakku päätyi ensimmäisenä kahvipöytään.



Itse en kakkua päässyt maistamaan kun ei ollut gluteeniton, mutta juhlavieraat ainakin tykkäsivät! Kovasti kakusta tuli positiivista palautetta ja oli kuulema nättikin!



Sivuilla kakussa oli marsipaani ruusuja ja lehtiä.

maanantai, 18. kesäkuu 2012

Mansikka rippikakku

Serkkupojalle piti tehä rippikakut ja toiveissa olikin kinuski-, mansikka,- ja sokerimassakakku. Mansikkakakun sisään tuli mansikka hilloa, oma tekemää, sekä rahkaa ja kermaa.



Koristeena oli marsipaaniruusuja, mansikoita sekä marsipaanista tehty raamattu. Kakku oli ihan hieno ja juhlija ainakin tykkäsi kovasti!



Tässä kuva vielä lähempää kakusta. Pursotukset on tehty luonnollisesti kermasta, jossa oli myös purkki vanilijarahkaa.

JA OIKEIN KOVASTI VIELÄ ONNEA KONSTALLE!!!!! heart